Suoraa toimintaa!

Yhteiskunnallisten liikkeiden toimijat kertovat omin sanoin, kuinka Suomeen tuotiin uudenlainen, jännittävämpi tapa tehdä politiikkaa.

Aktivismin ansiosta eläinten oikeuksista, kaupunkikulttuurista, siirtolaiskeskustelusta, perustulovaatimuksesta ja uudesta luokkapuheesta tuli valtavirtaa. Aktivismi mullisti politiikan lisäksi puolueet ja mainostoimistot. Kirja on tämän “skenen” perintö tuleville toimijoille.

Vuosituhannen vaihteessa suomalaiset aktivistit kuljettivat radiolähettimiä Keski-Amerikassa, järjestivät itsenäisyyspäivän Kuokkavierasjuhlia ja iskivät kakun Maailmanpankin johtajan päähän. Globalisaatioliikettä seurasi sosiaalikeskusten ja vapaan kaupunkikulttuurin aika. Katumaalarit kävivät sotaa yksityistä vartiointiyritystä ja poliisia vastaan. Alakulttuuri kukoisti vallatuissa taloissa, kadunvaltauksissa ja laittomissa bileissä. Yliopistoja vallattiin, kunnes osa aktivisteista siirtyi puolueisiin ja osa ryhtyi tekemään sabotaasi-iskuja.

2010-luvulla feminismi ja antirasismi nousivat julkisuuteen. Seikkailujen ja spektaakkelien seurauksena tuhansien ihmisten elämät muuttuivat.

Ilmestyi tammikuussa 2018.

Kustantajan esittely

Luento: Kyynelten laaksosta tuomiopäivän pedoksi: Prekariaattiliike Suomessa 2004–2009

Keskustelu Jyväskylässä

Keskustelu Helsingissä

Yle Puhe: Miten suomalainen aktivismi on vaikuttanut yhteiskuntaan?

Helsingin Sanomat: ”Anton Monti on julkaissut Pontus Purokurun kanssa kirjan suomalaisen suoran toiminnan kolmestakymmenestä vuodesta”

Kansan Uutiset: Poliittinen luovuus elää liikkeissä

Keskustelu Turussa

Nuori Voima: Aktivistit keskuudessamme

MTV: Kirja-arvio: Kumoushenki elää, hiipuu, nousee, muuttuu!

Luento Häiriöitä-sarjassa: Täällä on piru irti ja helvetinmoinen hässäkkä!

Video osasta luentoa

Veikko Erantin arvio

Antti Rautiaisen arvio

Arvio: Toinen Vaihtoehto 1/2018

Aikamerkki: Huppupäisistä anarkisteista maailmanparantajiin

Keskustelu Tampereella

Keskisuomalainen: Jyväskyläläisillä on ollut keskeinen rooli radikaalissa punavihreässä aktivismissa

Peruste: Olin siellä minäkin

Kirjavinkit: Suoraa toimintaa!

Agricola: Eduskunnassa ja sen ulkopuolella: vihreiden ja ulkoparlamentaaristen liikkeiden historiaa

Turun Sanomat: Suoraa toimintaa! on cheerleader-henkinen kuvaus vasemman laidan vaihtoehtoliikkeistä

Toimitus: Suoraa toimintaa! valottaa autonomisten liikkeiden historiaa Suomessa

Teemu Taira: Suoran toiminnan katsomossa

Docpoint: Nähdään elokuvissa, korjataan maailma

Vastaa